Esittely

Kaupallinen radio täyttää pian 40 vuotta ja nyt Harri Moisio kertoo kaiken seikkailuistaan radiomaailmassa neljän vuosikymmenen aikana!

”Kerron kuinka pikkukaupungin paikallisradion toimituksesta tuli eräänlainen salakapakka monenlaisille jatkoille 1990-luvun alussa. Kuinka tärkeä väline radiosta tuli kuuluvuusalueensa urheiluseuroille ja kulttuurialan toimijoille sekä erityisesti paikallisille poliitikoille. Radiomarkkinat kuitenkin muuttuivat 1990-luvun puolivälissä valtakunnallisten kaupallisten radioiden aloitettua toimintansa. Paikallisradiot menettivät niille ison osan mainosrahoistaan ja kuulijoistaan. Edessä oli taistelu tuulimyllyjä vastaan. Jossain vaiheessa sana ”paikallisradio” vaikutti olevan synonyymi konkurssille. Sellainen ei tuntunut tekijästä hyvältä, mutta eteenpäin mentiin silti.

Kaikkea yritin, harvassa asiassa onnistuin, mutta kuin ihmeen kaupalla potkuja en saanut, vaikka en päällikkönä edes keskeyttänyt humalaista jääkiekkoselostusta, johon yhä 20 vuotta myöhemmin netissä aika ajoin törmään. Selostajalle jouduin antamaan potkut ja se olikin kova paikka – kyseessä kuitenkin oli nuoruuteni yksi sankareista.

Ura sai uuden käänteen 2006, kun pääsin Helsinkiin töihin ja Radio Rock aloitti toimintansa. Paikallisradiomiehen nöyryys vaihtui valtavaan valtakunnalliseen itsevarmuuteen. Samalla kuitenkin päättyi avioliitto, kova paikka sekin.Uudessa työssäni pääsin tapaamaan lukuisia julkisuudesta tuttuja ihmisiä ja jossain vaiheessa aloin kuvitella, että olin julkkis itsekin. Kirjassa kerron kuinka surkuhupaisia tilanteita saattaa syntyä, kun kuvitelma omasta suuruudesta ei kohtaakaan todellisuutta.

Vippi olin ja olen jossain, mutta useimmissa paikoissa en.

Kerron mitä kaikkea radio ja sen juontajat ovat valmiita tekemään, jotta pysytään otsikoissa, kahvipöytäkeskustelujen puheenaiheena.

Olen päässyt kokemaan kaupallisen radion alalla mielestäni kaiken, mitä Suomessa voi alalla kokea. Varsinaista mainosmyyntityötä en ole tehnyt, mutta koko ajan minun on silti pitänyt myydä jotain – milloin radiota, milloin radio-ohjelmaa, milloin itseäni. Olen tavannut paikallisia satraappeja sekä valtakunnan johtavimpia ja puhutuimpia poliitikkoja pääministereistä ja presidenteistä lähtien. Olen päässyt haastattelemaan kirjailijoita, näyttelijöitä ja urheilijoita. Tiedeyhteisön edustajat ja upseeritkaan eivät vieraita ole.

Haluan kertoa miltä tuntuu tehdä työtä alalla, jonne moni haluaa ja vähintään yhtä moni halveksuu. Saan paljon hyvää palautetta työstäni, mutta yhtä usein vastaani tulee näkemys, jonka mukaan ”kukaan tuskin tuollaista paskaa kuuntelee”. Radio kuitenkin tuntuu puhututtavan ihmisiä. Moni kertoo mielellään kuuntelevansa jotain radioasemaa ja kertoo samalla mitä ei missään tapauksessa kuuntele. Jälkimmäinen osuu hyvin usein kanavaan, jossa itse olen töissä. Kaikesta kritiikistä huolimatta ala ja minä olemme toisiimme kiinni kasvaneet.”