Varastossa

Harri Moisio - Minä ja radio

Harri Moisio

36,00 
ISBN

9789523736160

Kirjailija

Harri Moisio

Kustantaja

Readme.fi

Sidosasu

Kovakantinen

Julkaisukuukausi

lokakuu 2023

Sivumäärä

408

Avaa kansikuva painoa varten

Esittely

Minä ja radio kertoo toimialan kehityksestä runsaan 30 vuoden ajalta yhden ihmisen näkökulmasta.

Minä ja radio kertoo toimialan kehityksestä runsaan 30 vuoden ajalta yhden ihmisen näkökulmasta.

Kuinka mahdottomalta välillä vaikutti paikallisradion toimituksen johtaminen, kun ei nuorella miehellä ollut välillä pienintäkään käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä. Kuinka pikkukaupungin pieni radiotähti halusi olla jotain suurempaa, mutta joutui huomaamaan, ettei
paikallisradiossa hankittu osaaminen taannutkaan ohituskaistaa pääkaupungin sykkeeseen.

Samalla kirja on aikamatka viisikymppisen miehen lapsuuden ja nuoruuden YYA-Suomesta 2020-luvun EU-Suomeen. Aikamatkan varrelle mahtuu monta ihmissuhdetta, joissa kaikissa yhdistävänä tekijänä on ollut tavalla tai toisella radio.

Harri Moisio aloitti radiouransa pikkukaupunki Salossa vuonna 1990 ja ehti vielä pieneksi hetkeksi mukaan alan alkuhuumaan, jolloin vain taivas oli menestykselle rajana.Lama pyyhkäisi koko Suomen yli 1990-luvun alkuvuosina, eikä kaupallinen radiotoimialakaan
välttynyt laman kurimukselta. Pitkään sana paikallisradio olikin lähes synonyymi konkurssille.

Ketjuradioiden ja valtakunnallisen Radio Novan käynnistyminen muutti kaupallisen radiotoimialan perusteellisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Kilpailu kuuntelijoista ja mainosrahoista kiristyi entisestään ja itsenäiset paikallisradiot alkoivat pian olla keräilyharvinaisuuksia.
Yksi sellainen oli turkulainen Auran Aallot, jonka ohjelmapäälliköksi Moisio nimitettiin vuonna 2000.

Hyvin ei mennyt Auran Aalloillakaan, vaan varakas omistajayhtiö joutui kuittaamaan konserniavustuksella radiotoiminnan tappiot vuosi toisensa jälkeen. Lopulta Moisiokin löysi itsensä valtakunnalliselta radiokanavalta ja on toiminut pitkään Radio Rockin aamujuontajana,
vaikka ei juontajana osaa itseään vieläkään pitää.