Varastossa

Suomi sodassa - Tuhat vuotta idän ja lännen puristuksessa

Robert Brantberg

38,00 
ISBN

9789523213418

Kirjailija

Robert Brantberg

Kustantaja

Readme.fi

Sidosasu

Kovakantinen, sidottu tai koteloitu

Julkaisukuukausi

syyskuu 2017

Sivumäärä

500

Paino 1550 g (gramma)
Mitat 247 × 182 × 34 mm (millimetri)

Avaa kansikuva painoa varten

Esittely

Suomalaiset ovat sotineet kautta aikojen. Vainolaisia vastaan on puolustauduttu ja heille on kostettu. Joskus sotaan on lähdetty oma-aloitteisesti. Suomen heimot ovat taistelleet keskenään. On kapinoitu esivaltaa vastaan, sisällissotaakin on käyty. Ensimmäinen tunnettu legenda kertoo Ruotsin kuninkaan sotaretkestä Suomeen jonain kesänä 300-luvun lopulla. Sotaisista viikingeistä on jäänyt jälkiä Suomeen. Kemiön saaristosta on löydetty heidän kauppapaikkansa ja Ahvenanmaalla on viikinkiajan muinaisjäännöksiä. Suomalaiset sotivat Novgorodin kanssa 800-luvulta aina 1400-luvulle asti. Keskiajan alussa tanskalaiset ja ruotsalaiset tekivät ristiretkiä Suomeen. Tunnetuin tarina kertoo Lallista ja Piispa Henrikistä. Karjalaiset puolestaan ryöstivät ja tuhosivat Ruotsin Sigtunan. 1300-luvulla syntyi käsite Itämaa, joka alun perin tarkoitti Etelä-Suomea. Maa oli Ruotsin valtakunnan itäinen osa. Venäjä kohteli usein Suomea kaltoin. Oli Vanha viha ja Pitkä viha, Isoviha ja Pikkuviha. Ruotsin vallan alla suomalaiset taistelivat Keski- Euroopassa, Baltiassa ja Venäjällä, Venäjän vallan alla Puolassa ja Balkanilla. Oolannin sodassa suomalaiset puolustautuivat englantilaisia ja ranskalaisia vastaan. 1918 Suomessa oli sisällissota, jota seurasivat heimosodat. 1939–1944 käytiin talvi- ja jatkosota. Lapin sota päättyi 1945, jonka jälkeen alkoi pitkä rauhan kausi.